LEGO:lla on kunnianhimoiset tavoitteet tuleville vuosille. LEGO-palikoiden ensisijainen ainesosa on öljypohjainen muoviseos, mutta yhtiö uskoo voivansa olla mukana ympäristötalkoissa ja muuttaa palikoidensa koostumista. Yhtiön tarkoitus on korvata palikoidensa raaka-aineita uusiutuvilla vaihtoehdoilla.

Tavoite on osa LEGO-yhtiön suurempaa suunnitelmaa, minkä mukaan yhtiö on sitoutunut käyttämään ekologisia materiaaleja ydintuotteissaan ja pakkausmateriaaleissa vuoteen 2030 mennessä.

Uudet palikat on suunniteltu valmistettavaksi kasvispohjaisesta polyeteenistä (muovista), joka on valmistettu sokeriruo'on sivutuotteesta. Vaikka biopohjainen muovi ei ole biologisesti hajoavaa, se ei kuitenkaan käytä raaka-aineenaan öljyä.

Yhtiön ilmoitus on saanut positiivisen vastaanoton, mutta samalla on herännyt huoli siitä mitä tapahtuu palikoiden laadulle. LEGO-palikat ovat tunnettuja kestävyydestään.

"Lapset ja vanhemmat eivät huomaa mitään eroa uusien palikoiden laadussa tai ulkonäössä, koska kasvipohjaisella polyetyleenillä on samat ominaisuudet kuin perinteisellä polyeteenillä", kertoo Tim Brooks, LEGO-yhtiön yritysvastuujohtaja.

Töitä on kuitenkin vielä edessä, sillä vuosittain tuotetuista 19 miljardista LEGO-palikasta alle kaksi prosenttia valmistetaan kasvipohjaisesta polyetyleenistä.

Pientä esimakua tulevasta on saatu, sillä uutta materiaalia on kokeiltu jo LEGOn julkaisemissa sarjoissa. Materiaalia on käytetty tietysti LEGO-kasvipalikoissa, jotka ovat normaaleita palikoita joustavammasta materiaalista tehtyjä.

LEGO-yhtiö on lisäksi paljastanut, että he aikovat vähentää myös pakkausjätteitä ja jätteiden yhteismäärää tehtailta, myymälöistä ja varastoilta vuoteen 2030 mennessä.

Alkuperäiset uutiset: Bricks are Awesome, The LEGO Group